Iso O ry:n tanssikisat la 6.2.2010!

Iso O tempasi ja piti ihka ekat omat lavatanssikisat!! Paikkana toimi monissa levytansseissa toimivaksi kokonaisuudeksi todettu Oulun Edenin Meripaviljonki. Lajeina olivat foksi ja fusku, juuri sopivasti ennen foksi ja fusku kisoja Vaajakoskella.

Nämä kisat eivät kuuluneet Suomen Lavatanssicup:iin, vaan olivat ihan omat itsenäiset kisat. Nämä järjestettiin sillä periaatteella, että kuka vain voisi tulla ja kokeilla eka kerran tanssimista numerolappu selässä, ilman pelkoa menettää kilpailuoikeuttaan Lavatanssicupin Uusien Kisaajien sarjaan. Tuloksia kisoista emme tule julkaisemaan missään muodossa.

Kisat sujuivat huikeissa merkeissä! Paikalle oli tullut kisaajia kauempaakin, toki niitä olisi mahtunut vielä enemmänkin. Mutta mikä lämmitti mieltä ja salin lämpötilaa kovasti, oli katsojien suuri määrä! Heidän avullaan saatiin hyvä fiilis koko päivälle! Sarjoja oli kaksi, avoin ja Eskarit. Olimme tehneet Eskarisarjaan säännön, siihen ei saanut osallistua jos oli joskus kilpaillut. Eikä myöskään opettajilla, opettajiksi kouluttautuvilla, ohjaajilla, ollut mitään asiaa Eskarisarjaan. Avoimeen sitä vastoin kaikki tanssista kiinnostuneet olivat lämpimästi tervetulleita.

Tanssikisat vedettiin läpi periaatteella, nyt mennään eikä meinata. Kun kisat alkoivat, pidimme vain yhden puolen tunnin tauon, joka tosin venyi meistä riippumattomista syistä 45 minuuttiseksi. Näin pidettiin yllä kisailijoiden fiilistä ja hikeä, menoa ja meininkiä. Joka erän välissä soitettiin aina yksi biisi, jona aikana seuraavan erän osallistujat sekä luonnollisesti yleisö sai tanssia. Ja tanssilattia olikin täynnä, vähän joka välissä. En tiiä kenellä oli enemmän hiki, kisailijoilla vaiko yleisöllä. :)

Kisojen tuomaristo koostui Oulun Ammattikorkeakoulun Tanssinopettaja linjan opiskelijoista. Raati suoriutui tehtävästi mallikkaasti. Tulospalvelusta vastasi monelle kisaajalle tuttu henkilö Juha Luoma. Kisakappaleita pyöritti levylautasella niin ikään monelle tuttu Ossi Kalliokoski.

Kisojen jälkeen oli vuorossa ansaittu lilluminen poreammeessa ja höyrysaunassa. Sitten energiavarastojen täyttäminen seisovasta pöydästä, jotta jaksoi humpata vielä illan.

Saimme paikalla olleilta kovasti positiivista palautetta tapahtumasta. Iso O pyrkii vastaamaan palautteeseen, tiiä vaikka pitäisimme toistekkin tällaiset rennot pikkukisat. :)

Kisaterkuin,
Sihteerikkö

Sivu päivitetty 13.2.2010