
Kisasarjat
ja säännöt
SM-Tangokisa
kuuluu Suomen
Lavatanssi Cup:iin. Tässäpä alla säännöt
sarjoista, samat löytyvät luonnollisesti Cup:ia
pyörittävän Suomen
Lavatanssi Yhdistys ry:n sivuilta.
SÄÄNNÖT
2009
Sarjat,
ikärajat ja osallistuminen
Avoin
-
Kaikille
avoin sarja.
Erikoissarjat
-
Erikoissarjoja
ovat: Uudet Kisaajat ja ikäsarjat, eli 80-sarja, 100-sarja ja
Seniorit.
-
Uudet
Kisaajat sarjassa ei ole ikärajoituksia.
-
Ikäsarjoissa
kilpailevien parien ikärajaehtojen on täytyttävä
ennen 1.1.2009
-
Sama
kilpailupari saa osallistua oman erikoissarjansa lisäksi
ainoastaan avoimeen sarjaan.
-
Kilpailupari
ei voi saman vuoden aikana vaihtaa erikoissarjasta toiseen, vaan
ensimmäinen käyty kilpailu ratkaisee missä
erikoissarjassa pari
loppuvuoden kilpailee.
-
Eri
kilpailuparin kanssa voi osallistua myös muihin sarjoihin
(edellä mainituin rajoituksin).
Uudet
Kisaajat
-
Aloittelevien
kilpailijoiden sarja, ei ikärajoituksia.
-
Kumpikaan
kilpailuparin osapuoli ei ole ennen vuotta 2008 osallistunut
virallisiin paritanssikilpailuihin.
-
Tanssinohjaajat
ja –opettajat eivät saa osallistua tähän sarjaan.
-
Saman
vuoden aikana voi osallistua myös toisen parin kanssa Uusiin
Kisaajiin, jos muut ehdot täyttyvät.
-
Kilpailupari
saa jatkaa kisaamista Uusissa Kisaajissa vielä aloitusvuotta
seuraavan vuoden, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:
o
Kilpailupari
ei sijoitu aloitusvuonna cup-taulukossa 3 parhaan joukkoon.
o
Kilpailupari
(tai kilpailuparin kumpikaan osapuoli) ei myöskään ole
voittanut
ainuttakaan Uusien Kisaajien cup-osakilpailua aloitusvuonna.
80-sarja
-
Parin
yhteisikä vähintään 80 vuotta ja mies
vähintään 40 vuotta.
100-sarja
-
Parin
yhteisikä vähintään 100 vuotta ja mies
vähintään 50 vuotta.
Seniorit
-
Parin
yhteisikä vähintään 120 vuotta ja mies
vähintään 60 vuotta.
Osallistumisoikeuden
rajoitukset
-
Henkilö
joka on valinnut kisamusiikin, ei saa osallistua kyseiseen kilpailuun.
-
Henkilö
joka on toiminut lavatanssikisojen tuomaritehtävissä, ei saa
samana
vuonna osallistua mihinkään Suomen Lavatanssi Cupiin
kuuluvaan
kilpailuun, ei edes cupin ulkopuolella olevaan lajiin.
-
Kilpailija
ei saa osallistua kilpailuun, jossa hänen sarjaansa tuomaroi
samassa
taloudessa asuva henkilö. Ja sama kääntäen:
Tuomarina toimiva henkilö
ei saa tuomaroida samassa taloudessa asuvan kilpailijan sarjaa.
-
Avoimen
sarjan, 80- ja 100-sarjan Suomalaisen Tangon SM:n vuonna 2008
voittaneet eivät saa osallistua Suomalaisen Tangon SM-kisaan
vuonna
2009.
YLEISTÄ
CUP-KILPAILUISTA
-
Suomen
Lavatanssi Cup sisältää 7 osakilpailua, joista
kilpailevat parit saavat cup-pisteitä.
-
Parin
osapuolten on oltava eri sukupuolta.
-
Kilpailuparin
5 parasta suoritusta huomioidaan cupin kokonaispisteisiin.
Kilpailuparin on osallistuttava vähintään 5 kilpailuun,
jotta cupissa
kerätyt kokonaispisteet huomioitaisiin lopputuloksissa.
-
Kilpailun
järjestäjät julkaisevat tarkemman tiedotteen 1,5 kk
ennen kyseistä tapahtumaa.
-
Jokaisessa
kilpailussa kilpailijat voivat halutessaan antaa palautetta
erillisellä kisapaikalta saatavalla palautelapulla.
-
Kilpailuun
liittyvät protestit on tehtävä kilpailupäivän
aikana tulospalveluun.
PISTELASKU
Osakilpailupisteet
Ohjelma
arpoo parit karsinta- ja semifinaalieriin. Aikaisemmat sijoitukset
eivät vaikuta arvontaan. Tuomarit ohjeistetaan antamaan
pisteitä näissä
erissä seuraavalla tavalla:
1 =
Erinomainen: sarjansa huipputasoa.
2 =
Hyvä: lähellä sarjansa huipputasoa.
3 =
Keskinkertainen: sarjansa keskitasoa.
4 =
Tyydyttävä: ongelmia rytmissä, tekniikassa tai
parityöskentelyssä.
5 =
Välttävä: suuria ongelmia rytmissä, tekniikassa tai
parityöskentelyssä.
Karsinta-
ja semifinaalierissä käytetään pisteytystä 1-5
siksi, etteivät parit
joudu kärsimään epätasaisista eristä.
Tuomareita pyydetään muodostamaan
linja mitä he noudattavat kaikkien erien kohdalla. Kaikissa
erissä
tuomarit eivät ole antaneet välttämättä
yhtään 1-pisteitä, jos kyseessä
olevassa erässä ei heidän mielestään tanssinut
yhtään erinomaista
paria. Finaalipareista taas useampikin on saattanut edellisestä
erästä/eristä saada saman
yhteispistemäärän, joten finaaliin
kutsuttavien parien kuulutusjärjestys ei kerro mitään
edellisten erien
paremmuusjärjestyksestä. Ainoastaan kolme edellisestä
finaalista
noussutta kilpailuparia ovat edellisten erien perusteella seuraavaksi
tanssittavan finaalin kolme viimeistä paria.
Vaikka
kilpailuparien määrä mahdollistaisi suoran A-finaalin,
ei
semifinaalivaihe ole turha, sillä semifinaaleissa tuomarit
arvostelevat
kilpailuparien keskinäisen paremmuusjärjestyksen sijaan
parien tanssin
tasoa.
Finaaleissa parit sijoitetaan järjestyksessä 1-10 tai parien
lukumäärään asti.
-
Kilpailujen
tulokset julkaistaan nettisivuilla: www.suomenlavatanssicup.com.
-
Pistelaskussa
paras ja huonoin pistemäärä 7 tuomarilta saatavista
pisteistä jätetään huomiotta.
-
Tasapisteissä
semifinaaleihin saakka sijoituksen ratkaisee ensin
päätuomarin ääni,
sitten majoriteettisääntö ja jos sittenkään
eroa ei saada niin
kilpailunjohtaja päättää suoritetaanko
uudelleentanssitus vai arvonta.
-
Finaaleissa
käytetään majoriteettisääntöä ja jos
ko. säännöllä eroa ei saada,
vertaillaan tuomaripisteiden perusteella kilpailuparien
keskinäistä
paremmuusjärjestystä.
-
Majoriteettisääntö:
Tasapisteissä voittaa se pari jolla on paremmat sijaluvut (eniten
ykkösiä, kakkosia jne…). Kaikki tuomaripisteet huomioidaan.
-
Keskinäinen
paremmuusjärjestys: Tasapisteissä olevien parien pisteet
muutetaan
keskinäiseksi paremmuusjärjestykseksi siten, että paras
pari saa
ykkösen, seuraava pari saa kakkosen jne... Pisteet lasketaan
yhteen ja
pienempi pistemäärä voittaa. Kaikki tuomaripisteet
huomioidaan.
-
Kolmen
parin nostosysteemi: C-finaalin kolme parasta paria nousee B-finaaliin
ja B-finaalin kolme parasta paria edelleen A-finaaliin.
Tasapistetilanteessa ja majoriteettien mennessä tasan
kilpailunjohtaja
voi uudelleentanssituksen ja arvonnan sijaan käyttää
liukumavaraa, joka
on +/- 1 paria, eli nousevien parien määrä voi
poikkeustapauksissa
vaihdella välillä 2-4.
Cup-pisteet
-
Cup-osakilpailun
voittajapari saa 60 sijoituspistettä + 5
osallistumispistettä, toiseksi
sijoittunut pari 55 + 5, kolmas pari 50 + 5, 45 + 5 ja siitä
alaspäin
pisteen erolla sijalukuun 24 saakka. Jokainen pari saa kuitenkin 5
osallistumispistettä, vaikka ei sijoittuisikaan 24 parhaimman
parin
joukkoon.
-
Cup-pisteiden
ollessa tasan vuoden viimeisen kilpailun jälkeen, otetaan
käyttöön
majoriteettisääntö cup-taulukosta, sen jälkeen
katsotaan cup-lajien
majoriteetti jne…
Cup-palkinnot
-
Sarjojen
kuusi parasta palkitaan.
-
Cup-kilpailujen
tuomaristossa on 7 jäsentä.
-
Tuomarietiketin
mukaisesti tuomarit eivät kommentoi tai valmenna kilpailupareja
kesken kilpailun.
-
ARVOSTELUPERUSTEENA
on hyvä lavaetiketti: Kilpailupari tanssii toisilleen, kulloinkin
soivaan musiikkiin ottaen huomioon myös muut tanssijat. Tanssille
ei
ole muita sääntöjä tai rajoituksia.
-
Tuomarina
toimimisen esteet: Tuomari on kilpaillut tai kilpailee
lavatanssikilpailuissa samana vuonna, tai samassa taloudessa asuva
kilpailee tuomittavassa sarjassa.
-
Päätuomarilla
on oikeus keskeyttää tanssi ja vaihdattaa soitettava
musiikkikappale,
jos se ei sovellu kilpailtavaan tanssilajiin.
ILMOITTAUTUMINEN
-
Kaikkiin
kilpailuihin voi ja on ensisijaisesti suositeltavaa ennakkoilmoittautua.
- Myös kilpailupaikalla voi ilmoittautua.
Terkuin,
Sihteerikkö
Sivu
päivitetty 27.4.2009