
Lavantautiset ja Iso O: Humppabileet,
Vol 2!
Lääkiksen
tanssikerho Lavantautiset yhdessä Iso O ry:n kanssa
järjestivät jälleen legendaariset Humppabileet
perjantaina 13.11.09
Walhallassa, Hietasaaressa. Järjestävä porukka tuli jo
hyvissä ajoin laittamaan paikkoja kuntoon. Kyökin puolella
häärinneet tyttäret loihtivat jälleen mahtavan
buffeepöydän, joka notkui kaikkea hyvää suupalaa.
Ilta alkoi seitsemältä ensin tunnin mittaisella
tanssikurssilla, missä Jari Joutsenvaara pisti oppilaille
vipinää kinttuihin. Kahdeksalta sitten täräytettiin
ekat valssit eetteriin, DJ Ossin toimesta. Siitäpä se sitten
alkoi, hikinen mutta iloinen tanssisessio, joka kesti aina puoli
kahteen saakka. Välillä pidettiin pariin otteeseen
"bussipysäkki-tanssit", jotta ihan varmasti kaikki
pääsivät humpalle. Ja kaikkihan pääsivät.
Tapahtumasta
tarttui muutamat todisteet filmillekkin... eikusiis muistikortille. :)
Lavantautisten puuhanainen Virva nappasi fotoja, tässäpä
niitä teillekkin nähtäväksi.
Seuraavia
bileitä odotellen,
Sihteerikkö. :)
Päivitetty
8.12.2009
