
Iso
O matkusti jälleen Someron tangokisoihin!
Iso
O ry kävi jälleen mutkan Somerolla, perinteisissä Unto
Monosen muistoksi järjestetyissä tango
kisoissa.
Tänä vuonnahan ne olivat lauantaina 8.11.2008. Meillä
oli jälleen mukava porukka kasassa, tangosta kiinnostuneita
kisaajia, harrastajia. Olipa mukana kolme tuomariakin. Matkustettiin
tyylillä, allamme oli Revon Turistiliikenteen
komein bussi,
varustettuna komealla digitaalisella näytöllä keulassa.
Siinähän tottakai mainostettiin, ketäpäs muutakaan
kuin meitä ittiämme. :) Matka sujui rattoisasti, kateltiin
leffoja, turistiin ja poristiin, osa teki töitäkin, osa
nukkui. Yöpaikassa, Rantasipi Forssassa, istuttiin iltaa kotvanen,
mutta pitkän matkan jälkeen ei jaksettu ihan koko
yötä hillua. Ja pitihän sitä hiukan
jättää energiaa varastoon kisapäiväksikin.
Kisat
olivat jälleen kerran mahtavat. Porukkaa oli todella paljon. Ja
vanhan kisaajan mieltä lämmitti erityisesti todella suuri
katsojien määrä! Voi kun aina olisi lehterit
täynnä katsojia, niinkuin oli nyt (jälleen) Somerolla.
Siinäpä tavoitetta ensi vuodelle, muille
kisajärjestäjille.
Kisoissa
Iso O nappasi voitot lähes kaikesta mitä oli saatavilla. Vain
yleisessä sarjassa seuramme edustajat joutuivat antautumaan
paremmilleen. Mutta jäipähän jotain hampaan koloon ensi
vuoteen. :) Vuoden 2008 Cup palkittiin myös samassa tilaisuudessa,
sielläkin tuli voittoja, jopa kaksoisvoittoja Iso O:lle. Vain
avoimessa jäätiin toiseksi, mutta ainahan ei voi voittaa.
Tärkeintä on kuitenkin itse tanssiminen. :) Tarkat tiedot
tuloksista voit lukaista Suomen Lavatanssicupin omilta
sivuilta.
*******************
Vaikka
reissussa ei Daniel The Paparazzi tällä kertaa ollut mukana,
saimme
räpsittyä hyvii
kuvii ison läjän. tästä. Kurkatkaas
tänne, naattikee. :)
*******************
Palaillaan
taas, seuraavan matkan/tapahtuman merkeissä!
t:
Sihteerikkö
PS. Jos haluat kurkata mainosta reissusta, löydät sen tästä.
Sivu päivitetty 17.11.2008
