Iso O:n 5 vee pippalopäivä oli huikea sukséé!! :)

Iso O ry järjesti viisivuotisen taipaleensa kunniaksi tanssiaiheista ohjelmaa kellon ympäri lauantaina 27.9.2008.

Synttäripippalointi aloitettiin reippaasti jo klo 10:30 Valolla, Lava-Guru kurssien merkeissä. Kurssien tarkoituksena oli tutustua kymmeneen enempivähempi eksoottiseen tanssilajiin, semmoisen 25 minuuttisen tuokion avulla. Lajit olivat seuraavat:

  1. Wiener-valssi
  2. Hidas englantilainen Foxtrot
  3. Nia-tanssi
  4. Afro
  5. Breakdance
  6. Hoop-A-Trix (juttu Kalevassa)
  7. Milonga
  8. Tango-valssi
  9. Son
  10. Lambada

Paikalle uskaltautui huikea määrä kokeilunhaluisia ihmisiä ympäri Suomea, aina Helsinkiä ja Kittilää myöten. Ja lähes kaikki tamppasivat koko päivän, alusta loppuun saakka. Nämä urheat sitten ansaitsivat komean Lava-Guru diplomin, sitä kelepaa esitellä. :)

Opettajina toimivat oman lajinsa ammattitaitoiset edustajat, kaukaisin oli ihan Turkista asti kotoisin.

No päivähän ei suinkaan loppunut lambadaan ei ei. Pienen syömätauon jälkeen suunnattiin Johteenpookiin Hietasaareen saunomaan päivän hiet pois (ja hankkimaan uutta hikeä) ja siinä samalla tanssimaan DJ Kimmon levyjen tahtiin. Veneilyseuran talo uhkasi käydä ahtaaksi, mutta olipahan tunnelmaa sitten senki edestä. Ilmastointilaitteen kyvyt loppuivat ihan totaalisesti, mutta se ei menoa haitannut. Alkuillasta skoolattiin 30 nopeimman paikalle tulijan kanssa kuohuviinit, olihan kyseessä synttäribileet.

Meno ei hyytynyt vielä tässäkään vaiheessa. Johteenpooki sulki ovensa klo 22:00, suunnistimme porukalla vielä jatkoille Hietasaaren Tanssipaviljonkiin. Siellä soitti eräs pikkupumppu, Finlanders nimeltään. ;) Voitte arvata, meno oli sen mukaista. Talo täynnä, huippu musiikki, synttäribileet menossa.

****************

Tästä hienosta päivästä on Iso läjä kuvia olemassa. Seuran paparazzi Daniel teki niistä koosteen tänne nettiin. Tästä linkistä pääset näkemään kuvat. :)

****************

Niin että olihan bileet!! Kiitos kaikille jotka olitte mukana! Ensi vuonna,  tanssijoilta saamamme palautteen perusteella, on  hiukan eri meininki, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Nähdään ja kuullaan!!

Terkuin,
Seuran säihkysäärinen sihteerikkö Ossi Kalliokoski

PS. Mikäli haluat lukea alkuperäisen infon aiheesta, kurkkaas tänne.


Sivu päivitetty 12.10.2008