Iso O järjestää bussireissun perinteisiin Someron tangokisoihin. Kisat ovat tänä vuonna lauantaina 10. marraskuuta 2007. Kisat ovat olleet joka vuosi äärimmäisen suositut, tanssiin hurahtaneita iloisia ihmisiä on tullut paikalle aina Ruotsia myöten. Kisasta löytyy lisää tietoa Suomen Lavatanssicupin sivuilta.

Matka alkaa jo perjantaina 9.11 klo 12:00 Oulun linja-auto asemalta. Somerolle kun on matkaa yli 600 kilometriä. Yövymme Forssassa, Hotelli Rantasipissä pe-la välisen yön. Varaathan kalenteristasi jo tämän perjantai päivän vapaaksi ja tulet mukaan reissuun!

Takaisin lähdemme kisojen ja iltatanssien loputtua, noin klo 01:00 yöllä ja Ouluun saavutaan sunnuntaina 11.11. aamupäivällä.

Matka taitetaan Muhoslaisen Revon turistiliikenteen bussilla. Kyseessä on 50 paikkainen bussi, sama jolla mentiin kesäkuussa Kyllikinrantaan. (Ja jos joku miettii, miksei unibussia ole tänä vuonna, siihen on yksinkertainen syy: se oli jo varattu muualle.)

Matkaan saapi lähteä kuka vain, olitpa seuran jäsen tai et. Jäsenille luonnollisesti matka on halvempi.

Hintatiedot ovat seuraavat:
Bussikyyti maksaa Iso O:n jäsenelle 45 euroa.
Ei-jäseneltä perimme bussikyydistä 55 euroa.

Kahden hengen hotellihuone Rantasipissä maksaa 56 euroa.
Yhden hengen huone on puolestaan 55 euroa.
Hotellihuoneen hintaan ei vaikuta, oletko seuran jäsen vai et.

Yksin reissuun lähtevät, ilmoittakaa Ossille, mikäli haluatte jakaa 2 hengen huoneen jonkun toisen (samaa sukupuolta edustavan) yksin reissuun lähtevän kanssa. Näin ollen pääsette tekin edullisesti hotelliin.

Varaudu maksamaan bussimatka sekä hotelliyöpyminen käteisellä bussissa allekirjoittaneelle. Tasaraha olisi hieno juttu. :)

Ilmoittautumisia ottaa vastaan seuran sihteeri Ossi Kalliokoski. Kätevimmin ilmoittaudut sähköpostilla, osoitehan oli etunimi.sukunimi@iso-o.com  Toki voit myös soittaa/tekstata, numeroon 040-505 9631. Ja niin, vain 50 nopeinta siis ehtii.

Reissuun kannattaa ottaa tyyny ja viltti sekä pyyhe mukaan, niitä tarvitset viimeistään takaisin tullessa. Ja jos olet tulossa kisaamaan, ilmoittaudu mahdollisuuksien mukaan jo ennakkoon Kirsi Viitaselle: kirsi.viitanen@somero.salonseutu.fi

Päivitän sivuille tietoa sitä mukaa jos vielä tarvetta tulee.

Laittakaahan viidakkorumpu laulamaan!
Tehdään jälleen yksi unohtumaton tanssireissu!  :)

Terkuin,
Matkanjohtaja Ossi Kalliokoski


(sivu päivitetty 04.11.2007)