
Iso O
Kyllikinrannassa su 10.06.2007:
Iso O järjesti bussimatkan Iisalmeen,
Kyllinkinrannan tanssilavalle sunnuntaina 10.6.2007. Saimme mukaan
23
tanssikärpäsen pureman saanutta. Mukana oli
jälleen porukkaa myös Oulun ulkopuolelta,
pohjoisin edustaja saapui Rovaniemeltä, eteläisimmät
Pyhäjärveltä.
Matka alkoi auringon paistaessa Oulun linja-autoasemalta klo 17:00.
Bussiyhtiö oli tällä kertaa Muhoslainen Revon
Turistiliikenne Oy. Matka sujui kuin siivillä, meinas
suorastaan kiire tulla tehdä kaikki aiotut ohjelmat. :)
Suoritimme muunmuassa perinteisen arvonnan, jossa oli kaikkiaan 6 eri
palkintoa. Kuljettajakin osallistui arvontaan, onneksi ei voittanut
pääpalkintoa (viinipullo), olisimme muuten olleet
pulassa. ; )
Tällä kertaa meillä oli matkalle
myös ihan eka kertaa oma sponsori!! Relphone Oy tarjosi koko
bussilastilliselle humppaajia limpparia mennen tullen. Voitte uskoa
että
varsinkin tanssien jälkeen limukkapulloille oli
kysyntää! :) Kiitos Relphonelle ja Leinosen Ristolle!
Matkan puolivälissä pysähdyimme
Pulkkilan ABC:lle aiheuttamaan yleistä hämminkiä
sekä
ottamaan kaksi ihmistä vielä kyytiin. Paikalliset maajussit
kattelivat meitä hiukan pitkään, huoltoaseman
myyjät puolestaan olivat tyytyväisiä.
Itse pelipaikalle saavuimme sopivasti hiukan ennen
ensimmäisten valssien alkua. Eipähän tarvinnut siis
juosta viimeisiä metrejä. Kyllinkinrannan
järjestäjät lupasivat meille kahden euron alennuksen
tanssilipusta, bussissa tulleille siis. Boonuksena he antoivat
vielä talon piikkiin pullakahvit!! Hienoa! :) Bussille oli
järjestetty oikein oma paikkakin valmiiksi. Paikallisen seuran
puheenjohtaja toi itse henkilökohtaisesti meille liput ja piti
siinä tervetuliaspuheenkin koko porukalle, oikeen savon
murteella. Hienoa palvelua, sanoisin.
Kun liput olivat kourassa, porukka syöksyi
lavalle. Taikakuu
aloitti tasan kello kahdeksan. Siitä alkoi mahoton meno ja
meininki, joka ei hyytynyt kahvipullataukoa lukuunottamatta ennenkuin
puoli yksi yöllä, jolloin pippalot valitettavasti
jälleen päättyivät. Talo oli täynnä
porukkaa, pahimpaan ruuhka-aikaan tanssiminen oli lähinnä
pystyssä hengissä pysymistä, mutta loppuillasta oli
jälleen hieman väljempää.
Kotimatka alkoi sitten heti kun rättipoikkiväsynyt porukka oli raahautunut bussiin. :) Paluumatkalla osa nukkui, osa yritti nukkua, osa sitten kävi niin kierroksilla vielä ettei nukkumisesta tullut mitään. Etuosan täytti iloinen puheensorina, sikaosasto takana puolestaan veti sikeitä. :)
Takaisin Oulussa olimme siinä kolmen
aikoihin, maanantai aamuna. Monella oli töihin meno heti aamuksi,
joten tiedossa oli lyhyt yö ja pitkä sekä
väsyttävä maanantai. Mutta porukan juttuista
päätellen, reissu kannatti. :)
Mukana oli pari paparazziakin, Ossi ja Daniel.
Tansseissa emme kameraa joutaneet kantelemaan, mutta bussissa
räpsittiin sitten sitäkin enemmän kuvia. Katsos
tästä
- Ossin ottamat kuvat
- Danielin ottamat kuvat
- tässä vielä yksi videonpätkä
Pulkkilan
ABC:ltä (videon koko on 12 megatavua,
kärsivällisyyttä....)
Matkanjohtajan ominaisuudessa kiitän
jälleen kaikkia mukana olleita.
Ja niille, jotka syystä tai toisesta olivat estyneitä
osallistumaan, nou hätä. Iso O järjestää
näitä iloisia retkiä vastaisuudessakin.
Mietinnässä on useampikin kohde,
päivämäärät vain ovat vielä auki.
Seuratkaa ilmoitteluamme!
Nähdään!! :)
Terkuin,
Ossi Kalliokoski
