Iso O:n perustamiskokous pidettiin 28.1.2006 Haukiputaalla (kuvia)

Seuran nimeksi valittiin Show & Dance Company Iso O. Nimen taustalla on jälleen kerran eräs tanssireissu, nimittäin olimme tulossa parilla henkilöautolla Pavin kisoista 4.9.2005 kohti Oulua ja pysähdyimme Pihtiputaan Takkatuvalla syömään. Kun astuimme sisään Iso O-takit päällämme, kiiruhti paikan omistaja luoksemme kansio kädessään ja kysyi meiltä olemmeko me esiintyviä taiteilijoita tms. Katsoimme hetken aikaa toisiamme ja totesimme, että kai me eräänlaisia esiintyviä "taiteilijoita" olemme! Samalla mieleemme tulivat nuo aiemmat esiintymiset/tempaukset, joissa olimme olleet mukana. No, ilmaista ruokaa emme saaneet, mutta lättykahvikupongin kuitenkin palkaksi siitä että täytimme oman osuutemme tuohon meille ojennettuun vieraskirjakansioon. Piirtelimme hauskoja kuvia ja parantelimme vielä ryhmämme imagoa piirtämällä Iso O-logon eteen sanat "Show & Dance Company" ja lisäsimme hieman juttua siitä miten kisat olivat menneet Iso O:n kannalta katsoen. Totesimme olevamme hyvässä seurassa kun kansiosta löytyi mm. sellaisia nimiä kuin Yölintu, Taikakuu ym...

- Seuran perustajajäsenet.