Iso O Napiksella 4.11.2006:

Iso O järjesti bussimatkan Kainuuseen, Naapurivaaran tanssilavalle lauantaina 4.11.2006. Lyhyehköstä ennakkovaroituksesta huolimatta sekä siitä, että Baile Retro III sattui samaan aikaan, saimme kasaan 22 iloista tanssi-ihmistä. Edustettuina oli oululaisten tanssihullujen lisäksi myös turkulaista väriä, samoin kuin rovaniemen tyttöjä.

Matkaan lähdettiin Oulun linja-autoasemalta, klo 18:00. Bussin meille tarjosi jälleen kerran Matka-Lahti Oy, Iistä. Matka sujui rattoisasti, iloisen puheensorinan täyttäessä bussin. Mahtavimmista juttuista vastasi yllätyshenkilö, nimittäin kuljettajamme ”keke vaan”. Kaverilta tuli juttua ja tarinaa niin, että nauruhermoissa oli pitelemistä! Melekonen huuliveikko, sopi erittäin hyvin porukkaamme. Ehottomasti ainesta vakiokuskiksi.

Menomatkalla kävimme aiheuttamassa iloista hämminkiä puolimatkassa olleella huoltoasemalla, jonka nimi on Ihme. Paikallinen pikkuhuoltsikka koki vartin ajan melekosta hulinaa kun täräytimme sinne pissille ja kaffeelle. Miettivät varmaan vieläkin, että ketähän hulluja noi oli... Tuolta ne tuli ja tuonne ne meni...

Perille ehdimme jo reilusti ennen iltayhdeksää, keke piti vauhtia yllä. Tanssilippujen kanssa ei tarvinnu taistella mitenkään, olimme soittaneet jo etukäteen Napikselle tulostamme. Näin ollen heti kun bussi pysähtyi parkkiin, ovella seisoi jo Napiksen edustaja lippujen kera. Ja kun mulla oli rahat valmiina, liput oli hankittu kymmenessä sekunnissa. Hienoa! Ja kun siihen lisätään vielä se seikka, että Napis antoi lipuista ryhmäalennuksen Iso O:lle, tuli kaikille hyvä mieli.

Siinä meni sitten semmoinen minuutti ja bussi oli tyhjä ihmisistä.

Tanssit Naapurivaaralla sujuivat rattoisasti. Talo oli täynnä porukkaa, bussejakin oli tullut lähemmäs kymmenkunta. Illan musiikkipuolesta vastasivat kaikille tanssijoille tuttu Finlanders sekä Johanna Debreczeni orkestereineen. Ilta oli täynnä vauhtia, Finkut innostuivat vetämään hienon keikan, eikä Johannakaan mitenkään huonoksi kakkoseksi jäänyt. Kaikinpuolin hyvät tanssit siis.

Takaisinkin piti lähteä sitten. Höh, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tanssit päättyivät siinä puoli kahden jälkeen ja kahden aikaan bussimme starttasi kohti Oulua. Paluumatkalla tunnelma oli edelleen iloinen, eikä juuri kukaan malttanut yrittääkkään nukkua. Keke painoi kaasua ja olimme bussiasemalla neljältä aamulla.

Matka oli oikein mukava, eikä todellakaan jää viimeiseksi. Seuraavasta matkasta löytyy sitten infoa jälleen meidän sivuiltamme, sekä viidakkorummun kautta. Mihin se suuntautuu, jääköön vielä teille arvoitukseksi. 

Terkuin,
Ossi

PS. Ookko nää jo kattonu kuvat reissusta? Kurkkaas tänne.